Keramiikan käsikirja

Johdanto


Keramiikan käsikirja on avoin nettikirja kaikille keramiikasta ja sen valmistamisesta kiinnostuneille. Käsikirja sisältää tekstejä, kuvia, kuvituksia, animaatioita sekä videoita ja se on jaettu aihepiireittäin luvuiksi. Keramiikan käsikirja on suunniteltu siten, että se voidaan aloittaa mistä tahansa osiosta ja edetä selaillen materiaalia. Keramiikan käsikirja on nettisivusto, jota päivitetään uuden tiedon myötä.

Keramiikan käsikirjan tuottamiseen on osallistunut useita tekijöitä, joista jokainen on tuonut kirjaan oman käsialansa. Keramiikan käsikirja on kehitetty vuonna 2021 osana Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Aalto Online Learning -hanketta. Työryhmässä olivat mukana Jaana Brinck, Tomi Pelkonen, Nathalie Lautenbacher, Eeva Jokinen, Priska Falin, Saija Halko, Mimi McPartlan, Aura Latva-Somppi, Karen Visuri, Erin Turkoglu ja Camilo Cortes. Käsikirjasta kerättiin palautetta ja sen perusteella kirjan rakennetta ja sisältöä kehitettiin eteenpäin vuonna 2022.

Suurin kiitos tästä Keramiikan käsikirjan päivitetystä versiosta kuuluu Airi Hortlingille. Ilman Airin valtavaa tietomäärää ja asiantuntemusta käsikirjan päivitystä ei olisi voitu tehdä tässä laajuudessaan. Iso kiitos avusta ja asiantuntemuksesta kuuluu myös teille Antti Huittinen, Aba Luostarinen, Riitta Talonpoika, Päivi Takala ja Jari Vesterinen.


Työryhmä

Sanna Palmu
Nathalie Lautenbacher
Tomi Pelkonen

Priska Falin: Aistimuksia

Kuva
Kinnunen, Anne. Aistimuksia, Priska Falin.