Keramiikan käsikirja

Saven kaivaminen, varastointi ja iästäminen


Luonnosta kerättävää savea voi käyttää keramiikan valmistuksessa. Suomessa savi on pääsääntöisesti punasavea, joka vaatii matalan polttolämpötilan (noin 1000-1080 °C). 

Savi kaivetaan rinteestä siten, että eri savilustot eli kerrokset sekoittuvat valmiiksi. Savipaakut laitetaan saaviin tai isompaan astiaan ja peitetään vedellä. Veden annetaan imeytyä saveen, jolloin savi liettyy. Kun savi on liettynyt, se siivilöidään. Tällä poistetaan hiekka ja orgaaninen aines savesta seasta.

Savesta poistetaan ylimääräinen vesi. Sen voi levittää esimerkiksi kipsilevyn päälle. Kun ylimääräinen vesi on poistunut, savi voidaan vaivata.

Ennen käyttöä savea kannattaa varastoida kuukaudesta vuoteen. Pitempi aika parantaa saven työstettävyyttä. Varastointivaiheen aikana savikerrokset sekoittuvat ja kosteus tasaantuu. Saven oma bakteeritoiminnan vaikutuksesta saven muovailtavuus paranee, kun se ns. iästyy.

Savi varastoidaan sisätilassa mutta ei haittaa, jos se jäätyy. Jäätyessään savi kostuu. Sulanut savi on rakeista ja murenevaa ja sen uudelleen muokkaaminen vaatii paljon työtä.

Alla on kuvasarja Keniasta, jossa paikallista savea muokataan käyttövalmiiksi.



Kuvat
Sarasjoki, Sirkka-Liisa. Saven kaivaminen ja käsittely Keniassa.